Synkät pikkujoulut!

Polkujuoksukauden huipennus! Tonttuisännät tarjoilevat jälleen mäkeä, pimeää, kuraa, kylmää ja märkää. Oikeaa polkuhauskuutta on siis tarjolla pikkujouluhengessä!

Polkuharrastajien joulujuhlassa kierretään noin 4-5 km pituista, vaativia nousuja sisältävää reittiä. Jokainen kiertää reittiä itselleen sopivaksi katsomansa kierrosmäärän tai enintään 10 kierrosta. Täyteen suoritukseen voi reippaallakin tahdilla varata 7 tuntia. 

Ajankohta: 29.11.2025, tapahtumainfo facebookissa.

Kokoontuminen: ennen klo 16 Kyötikkälän Urheilukeskuksen huoltorakennuksen eteen. Pukuhuoneet, WC:t ja suihkut ovat käytössä.

Lähtö: perinteisesti yhtä aikaa noin klo 16:15 (kun kaikki valmiina) ensimmäiselle kierrokselle.

Reitti: tänäkin vuonna pituudeltaan noin 4 kilometriä ja yhdelle lenkille tulee nousua noin 300 metriä. Tarkemmat speksit lähempänä tapahtumaa. Reitti on merkattu maastoon selkeästi. Kierroksen jälkeen jokainen merkkaa oman kierroksensa listaan.

Hyväksyttyyn suoritukseen tulee kiertää 10 kierrosta, mutta jo viiden kierroksen kiertämisestä voi itseään onnitella.

Varusteet: Iloista mieltä, otsalamppu (välttämätön) ja sauvoista voi taas olla hyötyä reitin läpäisyssä. Yhteen kierrokseen voi mennä yllättävän paljon aikaa

Huollossa: tarjolla ainakin banaania, suklaata, nameja, juotavaa ja sipsejä.

Huoltokustannus: Huollossa tarjottavien herkkujen ostokulujen kattamiseksi kerätään perinteinen kolehti 10 €/osallistuja. Mahdollinen ylimenevä osa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Kolehdin voi maksaa Mobilepaylla, koodi ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa.

TÄRKEÄÄ! Tapahtuman osallistujamäärän arvioimiseksi ja tarjottavan hankkimiseksi pyydämmekin vahvistamaan ilmoittautumisen mahdollisimman pian Facebookiin, kuitenkin viimeistään torstaihin 27.11.2025 mennessä.

Tervetuloa!

Tampere Trail Running | Tonttujaos

Pikkujoulutunnelmaa yhteislähdössä v. 2023. Kuva: Sini Astrén