Valmennusryhmä
Kesä-syyskaudelle 2023 on vielä muutama paikka vapaana! Otamme uusia ilmoittautumisia vastaan joustavasti, alla tarkempia tietoja ja ohjeet ilmoittautumiseen.
Tampere Trail Running järjestää tavoitteellisesti polkujuoksua treenaaville jäsenilleen ryhmävalmennusta. Ryhmä treenaa yhdessä 2 kertaa viikossa polkujuoksuvalmentaja Ville Siukkolan ohjauksessa, muut treenit suoritetaan omatoimisesti. Valmennusohjelma sisältää kestävyys-, vauhtikestävyys- ja lihaskuntoharjoituksia sekä polkujuoksu- ja juoksutekniikkaharjoituksia.
Ryhmän ohjelma sopii tavoitteellisille ja jo useamman vuoden harjoitustaustaa omaaville polkujuoksijoille, joilla on tähtäimessä lyhyempi polkukisa, ultramatka tai jotka muutoin haluavat ryhtiä treenaamiseen ja tuloksellisuutta tekemiseen. Yhteisissä treeneissä vauhdikkaammat avainharjoitukset toteutetaan siten, että kaikki voivat juosta oman kuntotasonsa mukaisesti. Tekniikkatreenit ja peruskuntotreenit suoritetaan yhdessä.
Harjoituskaudet
- Talvikausi: joulukuu-toukokuu
- Kesä-syyskausi: kesäkuu-marraskuu
Valmennusjakson pituus on 6 kk, johon treenaajat sitoutuvat. Hyviä tuloksia saadaan aikaan vain systemaattisella ja pitkäjänteisellä harjoittelulla!
Ilmoittautuminen valmennusryhmään
Kesä-syyskaudelle 1.6. - 30.11.2023 ryhmässä on vielä muutama paikka vapaana!
Lisätietoa ryhmästä ja aikatauluista sekä ilmoittautuminen jäsensivujen kautta täällä. Ilmoittautuminen edellyttää kirjautumista. Jos et vielä ole yhdistyksen jäsen, voit liittyä jäseneksi helposti ja nopeasti täällä.
Jos kiinnostuksesi heräsi, olethan meihin pikimmiten yhteydessä tai ilmoittaudu suoraan jäsensivujen kautta.
Haluaisitko tulla kokeilemaan, millaista treeniryhmän meno on? Valmennusryhmä toivottaa uudet kiinnostuneet tervetulleeksi yhdelle kokeilukerralle! Ryhmä harjoittelee tuolloin normaalin ohjelman mukaisesti. Täytä alla oleva lomake, ja olemme sinuun yhteydessä kokeilukerran järjestämisestä.
Pidätämme oikeudet hintojen muutoksiin, johtuen mm. ryhmäkoon muutoksista.
Valmentajastamme Ville Siukkolasta voit lukea lisää täältä. Jos et vielä ole varma, onko valmennus sinua varten tai et pysty sitoutumaan puolen vuoden jaksoksi, järjestää Ville myös henkilökohtaista valmennusta. Kysy rohkeasti lisää!